Hyvää Joulua

Huomenta, tänään on jouluaatto!

Lukuisista syistä johtuen joulu ei tänä vuonna oikein tunnu joululta, joten aaton aamutunnit aion käyttää joulumielen nostattamiseen.


Suomalaiseen valkeaan perhejouluun tottuneena joulu Australiassa parin kaverin kanssa on jo melkoinen muutos sinänsä. Kaukana ovat äiti, isä ja sisko sekä äidin taidolla vääntämä jouluherkkupöytä. Ei näy lunta (kuten ei tosin näy kuulemma kotomaassakaan), ei torit valloittaneita joulukuusirykelmiä eikä Aleksanterinkadun valoja.

Koska kiiltokuvajouluni jäi siis kauas koti-Suomeen (tai ilmeisesti jonnekin vielä kauemmas), onnistuin kaavailemaan mieleeni sen vastakohdan: helteinen joulujuhla tonttulakit päässä palmujen alla. Grilli kuumana, merivesi lämmin ja iso joukko ystäviä.

Vaan mönkään meni tämäkin.

Kaikista odotuksista huolimatta paikallinen kesä on sailyttänyt statuksensa kylmimpänä neljäänkymmeneen vuoteen. Sadepisarat ovat ropisseet säännöllisesti jo pari viikkoa, ja nytkin ikkunan takaa avautuu harmaa maisema. Unohdettakoon siis ranta, bikinit ja grillailu.


Koska tänä vuonna kuviosta puuttuvat siis lähes kaikki joulun tuntomerkit, olen yrittänyt luoda niitä omin käsin. Aatonaaton suursiivous teki kodista ainakin miellyttävämmän jouluiluun ja Suomesta matkannut joulupaketti saapui eilen määränpäähänsä. Myös viimehetken joululahjaostokset, joulukynttilät ja riisipuuro avittavat tunnelmaa jo hieman.



Menneet jouluni ovat (lapsuuden lahjoihin painottuneiden jälkeen) syntyneet aina pääosin tunnelmasta. Rauhan tunne on yleensä ollut melkein käsinkosketeltava (liekö sen luonut kauniin luminen maisema vai ilmapiiri itse), ja tärkeintä minulle on ollut sisälläni syntyvä joulu.

Tämän ajatuksen voimin olen päättänyt tänäkin vuonna taikoa sisälleni rauhan ja hyvän mielen, auttakoon siinä sitten vaikka suomalainen makaronilaatikko ja Loirin joululaulut. Tai puhelut rakkaille kotimaahan ja muistot kaikista lumisista jouluista.

Sillä eikö tärkeintä joulussa olekin kaunis mieli?

Joulupuuro <3

1/4

Täytin 22 vuotta päivälleen kaksi kuukautta sitten. Jos nykyiseen elinajanodotteeseen on luottaminen, olen elänyt noin neljäsosan elämästäni. NELJÄSOSAN.

Koska en halua masentaa itseäni liikaa, päätän loihtia mieleeni sen kuuluisan puoliksi täyden mehulasin. Minulla on siis vajaat kuusikymmentä vuotta aikaa nähdä, kuulla ja kokea. 
 

Mitä minä haluan?

Olen kysynyt itseltäni samaa kysymystä jo muutamien vuosien ajan, onnistumatta silti kaavailemaan mieleeni valmista vastausta.

Tiedän tahtovani matkustaa ja nähdä maailmasta monta puolta. Haluan luoda paljon uusia ihmissuhteita ja vaalia vanhoja. Tahdon oppia olemaan spontaanimpi, kokeilla erilaisia töitä ja joku päivä ostaa asunnon. Haaveilen myös piteleväni joidenkin vuosien päästä sylissäni omaa lastani. 

Kun kolme vuotta sitten sain päähäni ylioppilaslakin ja elämässäni avautui ensimmäistä kertaa valtava määrä uusia polkuja, oli välitön reaktioni ahdistus.

Tänäkin päivänä kadehdin niitä, joita on puskenut teinivuosista asti eteenpäin valtava tahto ja intohimo tiettyyn ammattiin ja toisaalta myös niitä, jotka tuntuvat löytävän helposti sen jonkin työn, joka tuo leivän pöytään. Liian usein tunnen itseni naiiviksi ja hölmöksi uskoessani jokin päivä olevani valmis päättämään, tai odottaessani elämänkokemuksen näyttävän oikean tien. Entä jos odotan liikaa?

Koska kaupan kassatyön, hotellisiivouksen, promootiotöiden ja keskenjääneiden journalisminopintojen kautta tieni toi minut kaikista arvailuista poiketen Australiaan, olen päättänyt yrittää suhtautua myös tuleviin vuosiin armolla ja avoimesti.

Jos kolmenkymmenen ikävuoden tullessä täyteen en vieläkään pitele käsissäni maisterin papereita, ole naimisissa tai ihaile suurinumeroista säästötiliäni, olen ehkä käynyt Kiinassa, kirjoittanut runokirjan ja oppinut valtavan määrän elämästä ja itsestäni.

Ehkä joku (jopa minä) saattaa silloin ajatella, että olisin voinut käyttää aikani paremmin.

Onneksi minulla on silloinkin vielä käytössäni viisikymmentä vuotta.

Dreaming of a white Christmas..?

Niin nopeasti aika on lentänyt, että jouluun on enää kaksi viikkoa aikaa. Sydneyssä tämä tarkoittaa sitä, että kesä alkaa olla parhaimmillaan, eikä aamuisin töihin lähtiessä tarvitse enää pohdiskella tarkeneeko iltaan asti ilman pusakkaa. 

Valitettavasti jokin on kuitenkin mennyt pieleen, sillä juuri tälläkin hetkellä ulkona ropisee ja lämpömittari näyttää alle kahtakymmentä (?!). Sydneyssä vietellään kylmintä alkukesää miesmuistiin.

Ei valitettavasti auta ajatella, että kotimaassa on juuri satanut (ilmeisesti melko säälittävä, mutta kuitenkin) ensilumi, joka jostakin kumman syystä aina onnistuu herättämään allekirjoittaneessa suurta onnea. Jos harmitukseltani kykenisin, saattaisin jopa lipsauttaa olevani mieluummin viettämässä Suomen valkeaa joulua, kuin Australian vetistä sellaista. Onneksi kyseiseen juhlaan on kuitenkin vielä kaksi viikkoa aikaa, joten sormet ristiin ja kesä kehitteille...

The home of mine in Espoo and the first snow, 2006.

Kohtalaisen kurjat sääolosuhteet ovat selkeästi vaikuttaneen mielialaan muutenkin, sillä parin viimepäivän aikana olen ikävöinyt kotimaatani enemmän kuin aikaisemmin. Soitin myös juuri äsken isovanhemmilleni ja melkein herkistyin puhelimessa, kun tuli niin ikävä.

Joskus täytyy mennä toiselle puolen maailmaa ymmärtämään, kuinka paljon rakkautta ja tärkeitä ihmisiä on saanut elämäänsä.

One Day (of sad goodbye)

Nyt se bloggarin omatunto viimein alkoi kolkuttaa, sillä kuten tarkkanäköinen saattaa huomata, on tämä jo toinen postaus kahden päivän sisään. (Ja joku vielä tarkkanäköisempi voi jopa pistää merkille uuden modernin ulkoasun, jota väänsin juuri noin kaksi tuntia kädet krampissa ja kyyneleet silmissä.)


Edessäni häämöttää se, jota viikonlopuksi kutsutaan, mutta tällä kertaa kyseinen paripäiväinen menee duunia tehdessä. Kuten mainitsin, olen tällä hetkellä ylimääräisten työtuntien tarpeessa ja erityisesti sunnuntain extra-dollarit pelastavat budjetin.

Tämän päivän superkiireisen duunivuoron jälkeen marssin Lane Coven kirjastoon etsimään viihdettä työelämän vastapainoksi, ja mukaan tarttuikin kokonaiset kuusi elokuvaa. Näin ollen viikonloppuni väsyneet illat olen pyhittänyt...

TÄLLE.

Tänä iltana aion kaivautua peittojen alle, avata Fazerin tumman (tuon kotimaani kalleimman lahjan), ja kyynelsilmin sekä mahdollisimman hitaasti lukea loppuun uuden lempi kirjani One Dayn.

Kyseinen kirja on englantilaisen David Nichollsin best seller-teos, jonka pohjalta on tehty myös tänä vuonna teattereihin tullut samanniminen elokuva (jota en ole nähnyt, joten jos leffa oli kökkö niin voin silti väittää että kirjapa ei).

One Day on suhteellisen kevyttä ja ihmissuhteisiin (lue: parisuhteisiin) painottuvaa tarinointia, mutta eroaa perushömpästä aidosti hauskalla kerronnallaan. Parasta tässä kirjassa on mielestäni nimenomaan kirjailijan tyyli, vaikka stereotyyppisenä tyttönä jäinkin koukkuun myös siihen kuuluisaan romantiikkaan ja aina yhtä koukuttavaan deittailudraamaan.

Kirjan henkilöt ovat lisäksi niin aitoja ja mielenkiintoisia, että en suoraan sanottuna hitto soikoon tiedä millä mä nyt paikkaan tän elämääni jäävän tyhjiön...

En tiedä onko teosta vielä suomennettu, tai onko kääntäminen mahdollisesti vaikuttanut laatuun, mutta tässä kirjavinkkini teille rakkaat (nais)ystäväni.

FutuDrama

Toverit, oi toverit, kertokaa mulle miksi jonkun retaleen on täytynyt verbalisoida senkin sortin asia kuin tulevaisuus. Olisi nyt jumaliste säästänyt mut tältä stressiltä!

Näin siis pikakatsauksena tämänhetkiset kuulumiset, joihin kuuluu hienoista ylipohdintaa aiheista:

-duunit 
(Koska työpaikallani suoritettiin pieni jokaista koskeva pakollinen palkankorotus, ja koska heikohko taloustilanne syö asiakkaita täälläkin, on Fireflyssä meneillään kitsasteluvaihe. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilta on leikattu työtunteja ja toimeen yritetään tulla mahdollisimman minimaalisella henkilökunnalla. Luulenpa, että kohta alkaa allekirjoittaneella kakkosduunin etsintä...) 
-viisumi
(Vaikka tämänhetkinen viisumi on voimassa heinäkuun alkuun, pitäisi kai tulevaakin harkita. Miten mä voin päättää puoli vuotta etukäteen haluanko jäädä tänne vai mennä Suomeen?! Joistakin mahdollisista viisumivaihtoehdoista pitäisi pistää hakemukset vetämään hyvissä ajoin, joten mä olen alkanut vakavasti harkitsemaan selvänäkijän luona piipahtamista.)
-asunto
(Kotopesämme allekirjoitettu vuokrasopimus on voimassa tammikuun lopulle, joten kohta täytyy alkaa joko katselemaan asuntoja tai hyvin hartaasti rukoilemaan että tiukkapipoiset kiinalaisvuokraisäntämme antavat meille muutaman kuukauden lisäaikaa. Eikä asuntostressi tähän pääty: kun Sanni lähtee maaliskuussa matkoihinsa, on mulla edessä koko rumba uudestaan!)


Ja lisättäköön listaan nyt vielä yksityiskohdilta säästetyt Mikä musta tulee isona? , kaiken maaaaailman ihmissuhdeplärinät ja olohuoneen nurkassa kököttävä torakka niin ei paljoa naurata.

Onneksi kuitenkin vähän.

Lemmikkini Torre, joka toivon mukaan on heittänyt veivinsä, eikä vain lepäile.

Stressistä huolimatta elämä on täällä edelleen somaa. Helteinen versio joulukuusta on suoraan sanottuna varsin jees (vaikkakin muutaman viikon päästä tässä torpassa todennäköisesti grillaantuu ihmisliha), ja kohta on aika alkaa suunnitella suomalaista jouluaattoa.
Tavoitteena ovat ainakin riisipuuro, graavikalat ja mäti, kinkku, glögi ja piparit. Dollar shopista löydän varmasti myös tarvitsemani joulupukki-asun.

Ja jos joulun lähestymistä on ulkona käyskennellessä välillä vaikea muistaa, löytyy kadonnut joulumieli bussimatkan päästä citystä, jossa porot, kuuset sekä tonttuset välkehtivät tuhansissa väreissään jo luultavasti kolmatta viikkoa.

Pitäisiköhän munkin ostaa olkkariin jonkin sortin discovaloinen joulupukkihökötys?



Koska kohta alkaa täällä torstai-illan leffa, siirryn nyt keittiöön vääntämään naposteltavaa (ja vaihdan lenkkivaatteet oloasuun, koska selvästikään mitään lenkkiä ei tule - I blame the blog).

Pusuja Suomeen!

My Sydney-life alphabet

Mulla on ollut viimeaikoina melkoinen luovuuspula (kuten postausten määrästä saattaa päätellä), mutta tänään mieleeni tupsahti aina yhtä luotettava kikka suoraan naistenlehtien sivuilta. Siispä alla kaiken kekseliäisyyteni verottanut ja täysin eksklusiivi "Elämäni aakkoset". (Musta ei koskaan tule toimittajaa...)

Aurinko

Tämä Suomessakin toisinaan lämmittävä toveri tuntuu olevan paljon voimakkaammin läsnä Australiassa. Kuten jo lomamatkalla tuli koettua, on UV-säteily täällä aivan omaa luokkaansa, ja rannalla polttaa ihonsa helposti vaikka suojakerroin olisi 30. 

Kesän lähestymisen huomaa auringosta: jo ennen kuutta aamulla on valoisaa ja lämpötila on jo monta kertaa kivunnut yli kolmenkymmenen.

Erään neidin palaneet kädet. Gotta love Australian sun.

Brasilia

Rakkaani kotimaa ja toivottavasti seuraava matkakohteeni. Tähän maahan yhdistän automaattisesti ainakin samban, caipirinhat, vahvan tempperamentin ja BBQ-ruoan. Enää täytyy saada portugeesin alkeet haltuun, niin olen all ready to go! (Oi Carmen, Alcides e Gabriela! Mal posso esperar para viajar para o Brasil e conhece-los).

Camera

Eli tuttavallisemmin kamera. 

Valokuvaaminen ei koskaan (edes Haaga-Helian kursseista huolimatta) herättänyt itsessäni erityistä mielenkiintoa ennen kuin tapasin Diegon. Nyt olen oppinut hieman muutakin kuin zoomailua, ja löytänyt ihka uuden itseilmaisutavan. Laatuun vaikuttaa tätä nykyä myös sydänkäpyseltäni saatu Canonin järkkäri. 

Day off

Tämä aina mieluisa (nykyään kuitenkin hieman liikaa esiintyvä) hengähdystauko, joka kuluu useimmiten eri tavoin rentoutuen. 

Viimeaikojen TOP3 on täyttynyt rantalöhöilyllä, shoppailulla ja turistikiertelyllä (syynä vierailulla olevat vanhempani, mä olen jo ihan local). Suosittuja vapaapäivän aktiviteetteja ovat myös syöminen, leffailu ja hieman liian harvinaiset Skype-deitit.

Eggs

Kyllä, kananmuna. Scrambled, fried tai poached. Joskus jopa baked taikka scotch. Tämä australialaisten epäilemättä rakastama brekkie muuttaa ulkomuotoaan kovin sutjakasti, ja on saatavilla kovana, pehmeänä, vallan valkeana tai perinteiseen tapaan. Luoja tietää (jos Hänkään) kuinka monta variaatiota aamiaismunasista voi vaativa asiakas keksiä, itse olen varmasti nähnyt ainakin parikymmentä.

Firefly

Juuri se rakas työpaikkani, josta olen jauhanut jo liiaksikin. Sanottakoon siis vain, että siellä olen edelleen ja siellä varmasti myös jonkin aikaa pysyn.

Gekko

No se lisko. Olen ihan varma, että näin gekon yksi päivä.

Hedelmät

Näiden luonnon makeisten täytyy olla australialaisten versio karkeista, koska ainakaan kaupan hyllyiltä ei kotosuomen nameille haastajia löydy.

En kuitenkaan raaski ihan hirveästi valittaa, sillä markettien hedelmäosastot ovat suorastaan ilo silmälle, ja hinnatkin ovat ok. 

 Ikävä

Itselleni kovin tuttu juttu, joskin nykyään paljon harvinaisempi. Odotin koti-ikävän iskevän jossakin vaiheessa, ja odottelen edelleen. Ystäviä, sukulaisia ja perhettä on toki aina välillä ikävä, mutta tiedän tärkeiden ihmissuhteiden kyllä säilyvän.

Pienempiä juttuja, kuten omaa kotia, suomalaista maitoa, Kansallisteatteria ja Kalliota, on tosin välillä aivan kamala ikävä.

Joulu

Suosikki juhlapyhäni, jonka vietän nyt jo toista kertaa peräkkäin Australian kamaralla. 

Tänä vuonna suunnitteilla on trooppisesta ympäristöstä huolimatta aito suomalainen jouluaatto, johon toivon mukaan kuuluu ainakin kinkku, laatikoita ja graavikalaa. Täytyy varmaan myös ladata tietokoneelle valikoima suomalaisia joululauluja, joita voimme sitten porukalla jodlata...

Joulupäivä taasen vietetään aussitapaan, eli suuntana ranta ja kainalossa grilli sekä sopivasti juomaa.

Kahvi

Kuten joskus taisin mainita, on porukka täällä lähes hysteeristä aamukahviaan tilatessa. Jos munat voi tilata lautaselleen moneen tapaan, on kyseinen piriste luku erikseen.

Ennen kahvin tilaamista harkitse tarkkaan:

-Kuuma/kylmä/lämmin?

-Normaali/iso?

-Kofeiinilla/ilman?

-Maidolla/ilman? Vedellä?

-Maitovaahdolla/ilman?

-Millaisella maidolla?

-Maito seassa vai erikseen?

-Millaisella maitovaahdolla?

-Kuinka monta kahvi-shottia?

-Normaali maitomäärä vai 3/4?

-Suklaata sekaan?

-Sokeria? Makeutusainetta?

Kun yllämainittuihin on keksinyt vastaukset, pitäisi lopputuloksena olla jonkin niminen kahviannos erityisominaisuuksineen. 

Oma lempparini on cappucino. Yksinkertainen on kaunista.

Large full-cream cappuccino 

Lauttamatkat

Sydneyssä yksi julkisen liikenteen muoto linja-autojen, junien ja raitiovaunujen lisäksi. 

Lauttamatka keskustasta Manlyyn on jokaisen turistin MUST, mutta moni paikallinen taittaa jopa arkisen työmatkansa lautalla. 

Mate

Suomalaisittain 'ystävä' tai ehkä vielä rennompi versio siitä. 

Yksi maailman ihanimmista olemassaolevista asioista, ja onnekseni olen löytänyt täältä muutaman todella ihanan sellaisen.

Mate <3

Nook

Lempi yöpaikkani aka Diegon kainalo.

Opossumi

Öisin liikkuva söpö eläin, joka näyttää koiran, kissan ja possun sekoitukselta. Aina tullessani kotiin pimeällä, näen ainakin yhden aidan päällä tai puussa istumassa.

Pikku toveri

Punaviini

Tämä hienostunut alkoholijuoma on aina lähinnä iljettänyt itseäni, mutta (liekö sitten syynä lukuisat menu-trainingit tai työkavereitteni innokas opetus) täällä olen oppinut pitämään valkoisen lisäksi punaisesta. Muutenkin viinitietämys on hieman jo kartoittunut, ja odotan innolla lisäoppia.

Quay (Circular)

Keskustan kaunis satama-alue, jonka kruununa komeilevat Oopperatalo sekä valtava Harbour Bridge. 1939 valmistunut silta erottaa pohjoisen etelästä ja herättää allekirjoittaneessa aina sen kuuluisan 'apua mä olen Sydneyssä' -reaktion. 

Circular Queylta lähtevät lautat kaikkialle muihin kaupunginosiin, sekä muun muassa eläintarhaan ja satama-alueen saarille. Oopperatalon kupeessa nimensä mukaisesti sijaitseva Opera Bar on yksi lemppareistani, ja ainakin näköalansa puolesta mahtava paikka viinilasilliselle.

Ravintolat

Yksi parhaista asioista Sydneyssä on ruoka, jota löytyy aivan laidasta laitaan. Koska kaupungissa asuu väkeä maailman joka kolkasta, on myös ravintolavalikoima kerrassaan mahtava. 

China town, vanha kaupunki 'The Rocks' ja Surry Hills ovat takuuvarmoja alueita ravintolaa etsittäessä, ja pohjoiseen mentäessä ainakin Crows Nest ja Manly ovat täynnä hyviä ruokapaikkoja. 

Suomessa saatavaan kökkö-kiinalaiseen tottuneena allekirjoittanutta piristävät suuresti sushi, japanilainen BBQ ja korealaiset pikkuravintolat.

Sannin synttärit (11.11.11)

Mahtavan tytön mahtava syntymäpäivä, joka vietettiin ystävien, tanssin ja vodkan parissa.

Tulevina kuukausina on edessä ehdottomasti vielä tarkempi clubien ja baarien kartoitus, mutta viime perjantai polkaisi mukavasti käyntiin suomityttöjen kesäkauden. 

Löysin myös itselleni uuden harrastuksen väsätessäni herkkushotteja keittiökaapin antimista (vodkan kanssa sopii erityisen hyvin mango-päärynä-vauvaruoka sekä kiwi-hedelmät).

Njam

Tha!!

Ehkä rasittavin (mutta valitettavan suosittu) tapa kiittää toista ihmistä. Hyväksyessäni kiltisti 'brekkiet' sun muut, tämä aussiversio vanhasta kunnon 'Thank You' :sta on musta ihan sontaa. 

Uutiset

Aivan eri juttu kuin Suomessa, varsinkin jos sattuu vertaamaan tv-uutisointia. Täällä otsikoihin kipuavat ehdottomasti kaikkein myydyimmät, ja rikosuutisoinnilla on kirkas kärkipaikka.

Vauva

Harvinaisen söpö olento, joka alkaa herättää jo pelottavan helliä tuntemuksia allekirjoittaneessa. 

Erityisesti Firefly Lane Cove on täynnä nuoria äitejä parin kuukauden ikäisine vauvoineen, enkä usko voivani tarjoilla enää kovin montaa babycinoa kaappaamatta jotakin vauvoista matkaani.

Waves

Liian isoja ja pelottavia täällä. 

Xxx

Mulle suhteellisen uusi, mutta jo suhteellisen hyvin luonnistuva tapa osoittaa hellyyttä. Pussailu on kivaa virtuaalisestikin.

Ja koska pusuihin on hyvä lopettaa (varsinkin energian sekä ideoiden loppuessa lyhyeen), sanon nyt moikka ja hyvää yötä. Nauttikaa ensilumesta! <3

Four

No niin, ahkera ammattibloggaaja Järvisen Sonja lähettää oikein isot terveiset täältä Sydneystä. Olen hengissä.

Kuten ehkä (toivottavasti) joku (edes joku?) on huomannut, en ihan hirveästi ole kirjoitellut tänne viimeaikoina. Tämä johtuu lähinnä siitä, että mulla on alkanut tulla elämääni muutakin sisältöä kuin duunieni raportointi tai ruokakuvien postaaminen. Ajatella...

Nyt kuitenkin rentouttavan vapaapäivän lähestyessä loppuaan, tunnen onnistuneeni keräämään hieman ylimääräistä energiaa raportin vääntämiseen.

Ohi ovat siis kiitäneet vauhdilla neljä kuukautta Sydneyssä. Neljä kuukautta, aka. kolmasosavuosi. Yhtään en tiedä mihin tuon kaiken ajan olen onnistunut käyttämään, mutta ainakaan tulosta ei löydy pankkitililtä. Jos oikein tarkkaan mietin, saattaa olla että raskaasta työstä ansaitut varat ovat muuttuneet materiaksi vaatekaappini hyllyille. Ihan varma en voi kuitenkaan olla...

Neljän kuukauden summa summarum:
-yksi harvinaisen rankka, mutta kukistettu jetlag
-yksi aloitettu ja lopettetu ura pizzaketjussa
-liian monta asuntonäyttöä
-yksi allekirjoitettu vuokrasopimus
-yksi huimassa nousussa (not) oleva ura tarjoilijatarena kahvila/ravintolassa
-toinen nousua odotteleva moinen tapas/winebarissa (voiko joku opettaa mut kaatamaan punaviiniä?!)
-yhdet allekirjoittaneen synttärit
-yhdet niiden kunniaksi pidetyt grillailubileet
-jokunen uusi ihana ystävä
-muutama kahdentoista tunnin rajapyykin ylittänyt työpäivä
-ankaralla hikoilulla ansaittu kevyehkö päivetys
-kaksi auringon polttamaa pohjetta
-epätarkasti arvioituna parisenkymmentä uutta vaatekappaletta
-yhdet Australian kamaralle tervetulleiksi toivotetut varikset (aka rakkaat vanhemmat)
-yksi valtava isosiskoikävä

Maininnan arvoisiksi laskettakoon myös lukuisien uusien asioiden oppiminen (paitsi töissä, myös ihka oikeassa elämässä), terve itsevarmuuden kohoaminen, uusi upea kielitaito sekä taloudellinen itsenäisyys. Hurraa ja halleluuja. Eipä ole turha reissu!

Nyt, koska olen väsynyt laiskimus varsinkin kaiken tämän summaamisen jälkeen, lopetan marraskuun avauspostauksen toivottamalla hyvät yöt, ja pyhästi luvaten, että seuraava teksi on tuleva huomenna. PUS ja kuulemiin!

The Holy Day

Viimeisen kolmen kuukauden aikana Sunnuntai (rakkaudella ja kunnioittaen) on saanut elämässäni aivan uuden merkityksen. Olenpa joskus kuullut kyseistä päivää lepopäiväksikin kutsuttavan, mutta itselleni sunnuntai on aina ollut vain se lauantain jälkeinen pakollinen paha, tai maanantaita (tuota itse pirua) edeltävä vuorokausi, jonka aikana kaikki menneen viikon hommat on pakko paniikissa hoitaa.

Nykyään jos joku on Pyhä, niin Sunnuntai.

Ja erityisen pyhä oli tämänviikkoinen, sillä tehtyäni tuplavuorot duunia sekä perjantaina että lauantaina, oli väsymykseni taso valehtelematta lähes pelottava. Siispä pitkät yöunet, päikkärit rantahiekalla bikineissä ja toiset mokomat iltapäivällä brasilialaisen kainalossa tulivat kaikki enemmän kuin tarpeeseen. Muutenkin päivän teema oli puhtaasti pelkkä rentoutuminen.

Aikaisiin herätyksiin tottuneena ponkaisin sängystä ylös jo ennen yhdeksää, ja riensin Diegon kera ja auringosta vallan hullaantuneena suoraan rannalle. Mikään ei ole hetkeen tuntunut yhtä upealta, kuin mereltä puhaltava tuuli tänään. Sen tuoksua mä rakastan.

Luovaan ajatteluun kykenemättöminä päädyimme lounastamaan tuttuun ja hyväksi todettuun Manly Hugo'siin, jossa coctailit ne vaan maistuvat joka kerta entistä paremmilta. Koska hienoiset univelat yhdistettynä alkoholiin ei tunnetusti ole maailman piristävin yhdistelmä, suuntasimme ruokailun jälkeen kotiin vetäisemään kymmenestä minuutista parituntisiksi venähtäneet unoset. Yhtään ei kyllä kaduta.

Ilta se jatkui mitä miellyttävimmin, kun treffasimme pienen lepäilyn jälkeen Sansterin, sekä Uudesta-Seelannista moikkailemaan tulleet Veinan ja Mikon. Koska tänä nimenomaisena iltana sattui televisiosta tulemaan jo tovin hehkutettu Australia - New Zealand rugbymatsi (josta allekirjoittanut ei kyllä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä), toimi dinner-paikkana taulutelevisiolla varustettu tapas-viinibaari.

Vaikka itse urheilulaji on minulle edelleen täysi mysteeri, oli vähintäänkin mielenkiintoista nähdä itse peliä edeltävät alkurituaalit. Perinteisen kaavan mukaan Uuden-Seelannin joukkue päästeli hieman höyryjä esittämällä maoreiden sotatanssin, Hakan, ja sai minut hartaasti toivomaan, etten koskaan vahingossa törmää kadulla vihaiseen uusiseelantilaiseen.

UGH!

Nyt kello näyttää jo yhtätoista, joten aika on paina pää tyynyyn ja kerätä viimeiset energianrippeet huomista aamuvuoroa varten. Siispä hyvää yötä rakkaat, ja paljon suukkoja sinne. Pus.

For real

Terve vaan. Nyt aion paljastaa teille Nikkilä-Järvinen -illanviettoaktiviteetin nro. uno. 

AUSTRALIAN REALITY TV.

Tänne alas muutettaessa ei tullut mieleen, että myös älypisteet laskisivat vallan down under, mutta kun tässä taustalla nyt pauhaa 'The One - Australia's Most Gifted Psychic', taitaa olla aika kohdata todellisuus.

Kaikki alkoi siitä, kun töllöön tupsahti X-Factor. Aluksi kyseisen hömpän viihdyttävyys perustui aina yhtä ihanaan myötähäpeään sekä kauhisteluun, mutta homman edetessä meidät kai koukutti lähinnä ohjelman hyvä taso. Kun Suomessa laulukisojen voitot kilahtavat korkeintaan keskinkertaisille kiekujille, kävi ilmi että täältä löytyy vastaaviin kisoihin ihan oikeasti osaavaakin porukkaa. Me vanhat korput olemme olleet erityisen kiintyneitä muuan 16-vuotiaaseen (?!) rokkaripoikaan, joka suunnitelmiemme mukaan on muutaman vuoden (ja hiukkasen miehistymisen) kuluttua Sannin poikaystävä. 

Perinteisen (ja mielestäni jopa anteeksiannettavan) laulelu-realityn lisäksi väsyneiden iltojen virikkeinä ovat toimineet muun muassa The Renovators, Beauty And The Geek sekä klassiset muodonmuutoshömpät. Onneksi juuri tänä iltana alkoi edellämainittu The One, joka palautti minut rysäyksellä takaisin maanpinnalle. Siinä vaiheessa, kun viihtyy katsoessaan kuinka vapisevat pöljät yrittävät arvailla keneltä studioyleisössä on leikattu umpisuoli, tai kuka menetti kissansa viime viikolla, on aika laittaa telkkari kiinni. Ja suorittaa moderni synnintunnustus julkisella internetsivustolla.

Anna iskä sinäkin anteeksi, että olen ollut urpo. Huomenna vuokraan Chaplinia ja luen loppuun Bukowskin.

Ah, onhan toi poika nyt aikamoinen. Tässä pidän pääni.

When there's no words left..

Kirjoitusinspiraation puuttuessa, on tietokoneelta hyvä löytyä käyttökelpoista kuvamateriaalia. Tällaista meillä on töissä, Firefly Lane Covessa.

Spending the time

Ihme juttu, täällä viikot ne vaan kuluvat ihan hujauksessa. Huomenna olen taas yhtä kokonaista numeroa iäkkäämpi ja voin alkaa kriiseillä lisää kaikesta siitä, mitä en vielä ole tehnyt (olen nähnyt täällä hiljattain jo kaksi painajaista kesken jääneistä kouluista ja siitä, miten musta ei koskaan tule mitäääääään). Toisaalta voin myös iloita siitä että 22-vuotias on edelleen ihan vekara. Mä hellin mielessäni tätä viimeistä.

Ajan lentoon vaikuttaa todennäköisesti tämä huikea työtahti. Hassu juttu, mutta musta oikeasti tuntuu että viikot menevät ihan pikakelauksella, enkä oikein ole ehtinyt viimeaikoina tekemään mitään kummoista työn ohella. Sanninkin kanssa juuri naureskeltiin, ettei olla nähty toisiamme kunnolla pitkään aikaan, osittain juuri eri työtahtien takia. 

Nyt on kuitenkin vaan hyväksyttävä, että kolme kuukautta vuodesta on jo takana ja lokakuu läsnä. Vaikeinta edellämainitusta tekee jo tovin jatkunut sää, joka ei nyt aivan noudata toivomaani kaavaa: mun nimenomaan piti saada viettää synttärini kesämekossa, joten mitä tämä helvatan kaatosade ja 16 astetta nyt on?! Maanantaina kuitenkin juhlin syntymääni pienten grillailujen merkeissä, ja minähän paistan makkarat tuossa parvekkeella vaikka raekuurossa. Päivän teema sattuikin olemaan Finnish-Australian BBQ, joten ehkä nimi oli enne...

Töiden vastapainona tärkein viimeaikojen aktiviteetti on ollut rahan tuhlaus. Olemme Sannin kanssa olleet vallan onnellisia tutustuessamme Sydneyn melko mukavaan outlet-tarjontaan. Nyt vielä kun Diegolla on auto jolla kuskata ostokset kotiin, ovat viimeiset viikonloput kuluneet sutjakasti kukkaroa kuluttaen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos noin 200 dollarilla saa vajaat kymmenen paitaa, shortseja ja ehkä vielä kengätkin, olemme materiamme ansainneet. (Tämän takia niitä ylimääräisiä tunteja kai väännetäänkin??)

Going crazy with the Converse!

Shopping makes us happy.

Tämän lauantain aion viettää kotona sadetta paossa ja katsellen leffoja Sanniliinin kera. Olemme molemmat onnistuneet saamaan kevät(?!)-flunssan, jota nyt sitten paranellaan tehokkaasti tekemättä mitään. Töihin menen seuraavan kerran vasta keskiviikkona, joten nyt flunssat pois ja maanantaina grilli kuumaksi.

Haleja Suomeen, erityisesti äidille, joka urheasti parantelee olkapäätään. PUS!

Irti

Edellisenä iltana pakkasin
ja jätin lähtiessäni laukkuni kotiovelle.

Käänsin painovoiman ympäri.

Paikassa, jossa nimeni on vain sana sanojen välissä
kävelen käsilläni
kuin niin olisi aina kuulunut kävellä.

Tässä paikassa
herään joka aamu uudelleen
hengittämään.

Searching adulthood

Lane Cove ja sateinen keskiviikko-iltapäivä. Lopettelin juuri hetki sitten työvuoron Fireflyssa, ja parin tunnin päästä siirryn korttelin päähän Crustiin vetäisemään viimeisen iltani alta pois. Hieman on haikea fiilis, kun tiedän etten näe enää tiettyjä ihmisiä viikottain, mutta muuten olen muutoksesta todella iloinen. Edessä uusi duuni ja uudet haasteet. Päntättävänä myös muutama hienostunut viinejä kuvaileva fraasi (veikkaan joutuvani jonkun verran improvisoimaan, makunystyräni kun eivät ainakaan toistaiseksi erota rypälejuomasta emmentalin, kirsikan tai tammen makua).


Tuntuu hassulta ajatella, että olen asunut täällä vasta vajaat kolme kuukautta. Tärkeimmät asiat, duuni ja asunto, hoituivat niin nopeasti että olen saanut suurimman osan ajasta vain keskittyä elämään normaalia elämää (kumma juttu, että 'normaali elämä' Sydneyssa on melkolailla samaa kuin Helsingissä, enkä satunnaisia wau-hetkiä lukuunottamatta yleensä edes muista olevani kaukana kotoa).

Välillä malttaessani pysähtyä hetkeksi se kuitenkin iskee. Valtava onni. Kun nyt istun duunipaikkani nurkkapöydässä ajatellen kuluneita kuukausia, tunnen suurta ylpeyttä. Jo jonkin aikaa olin kokenut saaneeni tiettyjä asioita elämässäni liian helpolla, mutta täällä voin rehellisesti kiittää kaikesta itseäni. Näpytellessäni nyt uudenkiiltävää MacBookiani, en sure tililtäni huvennutta rahaa, vaan iloitsen ansaitsemastani. Joillekin ystävilleni tällainen itsenäisyys on tullu tutuksi jo vuosia sitten, mutta minun piti tulla Australiaan kasvamaan aikuiseksi.

Tämän huikean itse-hehkutuksen jälkimainingeissa kipaisen nyt markettiin ostamaan makeisia töihin vietäväksi (järkeilin, että jos tarjoan namia Crust-kavereilleni, he saattavat ehkä pitää muhun yhteyttä tulevaisuudessakin).

Heippatihei ja suukko täältä!

Mixing seasons pt. II

Kohta on lokakuu. Ja siltä täällä myös näyttää.

Mä ymmärrän hyvin, että edellinen kesäpostaukseni saattoi aiheuttaa pientä kateuden pistoa ja paheksuntaa, mutta olisitte nyt silti voineet pitää syys-säänne Suomessa. Kun tasan viikko sitten lämpömittari näytti kolmeakymmentä, tämän päivän viisitoista ja tauoton sade ei jostain syystä tunnu sopivan kuvioon. Mä en lähetä enää yhtäkään suukkoa sinne, jos sysäätte syksynne tänne. Nii.


Pari viimeistä päivää on tosiaan kulunut melko harmaissa merkeissä, mutta ylläolevasta huolimatta vapaa ja sateinen viikonloppu tuntuu aika ihanalta. Välillä kokonaiset kaksikymmentäneljä tuntia kotona leffojen, kirjojen ja hyvän ruoan kanssa muodostavat täydellisen sunnuntain. Olisipa yllä vielä peltikatto, niin sade ropisisi kuin isomummoni vanhassa mökissä.. (Pusuja Käckeille, mulla on ollut välillä teitä kamala ikävä!)

Sydney tuntuu jo kodilta, ja välillä yllätän itseni suunnittelemasta elämääni täällä. Mitä tahansa vajaan vuoden päästä viisumini umpeuduttua tapahtuukin, saan pillittää silmäni puhki. Valitessani tämän tien, en ehkä aivan täysin ymmärtänyt, että vuodessa pystyy rakentamaan itselleen eheän ja rakkaan elämän. Miten kahden sellaisen väliltä sitten muka voisi valita? Koska vuotta on kuitenkin vielä kymmenisen kuukautta jäljellä, yritän aktiivisesti unohtaa edessä häämöttävät päätöksenteot ja nauttia nykyhetkestä. Kyllä se elämä kuitenkin aina kantaa.


Ensi viikolla teen töitä reilusti vähemmän kuin tavallisesti, ja kalenterissa on kokonaiset kolme tyhjää päivää. Viikon tavoitteena on löytää uusi tietokone ja shoppailla myös parit farkut ja uusi hajuvesi. Tuhlaukseni oikeutan lähestyvällä syntymäpäivälläni ja viimeaikojen raadannalla, joten huono omatunto: stay away! Itsehemmotteluni aloitin oikeastaan jo eilen, kun ajelimme Diegon kanssa muuan outlet-ostoskeskukseen ja nappasin $200 hintaan kahdet Converset, laukun ja kaksi Leviksen kauluspaitaa. Kohtuullista, väittäisin.

Elämänlaatuni on myös kohentunut huomattavasti mieheni saatua käyttöönsä firman auton. Yöuneni kestävät tätä nykyä kokonaiset 15 minuuttia pidempään, sillä urhea brasilialaiseni haluaa herätä aikaisin ja heittää minut samalla töihin. Suunnitteilla on myös muutamat road tripit kesän jälleen ilmoittaessa itsestään.

Kello lähestyy täällä yhtätoista aamulla, joten mielestäni on kohtuullista hipsiä herättämään viereisessä huoneessa kuorsaava kumppanini ja suunnata sunnuntaibrunssille. Tämän päivän täytteenä on toivon mukaan edellämainittujen laiskottelun ja syömisen lisäksi ajomatka erääseen vanhaan ja kauniiseen elokuvateatteriin, jossa hyvällä tuurilla pyörii jotakin katsomisen arvoista.

Mixing seasons

Kohta on lokakuu. Kesä on täällä!

Kestää varmasti vielä tovi, ennen kuin totun ajatukseen joulun vietosta keskellä kesää. Tai sisäistän, että KESÄkuu on täällä talven kylmintä aikaa. Kuperkeikkaa heittäneissä vuodenajoissa on kuitenkin muutama hyvä puoli: lokakuun alussa vietän syntymäpäiviäni luultavasti rantagrillailun merkeissä ja bikinit päällä sen sijaan, että jännittäisin osuuko päivälle loskaa, sadetta tai muuten vaan jääkylmä keli. Tykkään myös aina muistuttaa, että olen tässä nyt pieniä taukoja lukuunottamatta elellyt kolme kesää putkeen. En siis valita.

Nyt tosiaan näyttää siltä, että talvi on takana (kop kop) ja shortsit voi kaivaa esiin kaapista. Tänä viikonloppuna lämpötila hipoi kolmeakymmentä, ja myös ensi viikoksi on luvattu hellelukemia. Harvinaisen hyvällä tuurilla mulla oli juuri tänä viikonloppuna kaksi päivää vapaata, ja pääsin nauttimaan rantakeleistä suurella antaumuksella. On se jännä juttu, miten paljon paremmalta rannalla makaaminen tuntuu kun tietää juuri vääntäneensä järkyttävän määrän töitä...

Eilen kävimme Diegon ja Edin kanssa Manlyssa rannalla ja kyllä se vaan niin on, että australialaiset rakastavat aurinkoaan. Koko ranta oli vallattu ja jääkylmässä meressä polskutti onnessaan vaikka kuinka monta helteestä sekaisin mennyttä ihmistä. 

Tänään sunnuntai pyhitettiin pelkälle rentoutumiselle, ja aikaisen herätyksen sekä ihanan kreikkalaisen aamiaisen jälkeen porhalsimme Diegon kanssa noin puolen tunnin päähän Balmoral beachille. Kyseinen alue on hyvinkin varakasta, ja bongasin rannan tuntumasta jo muutaman unelma-asunnon. Mielestäni on ihan hyvä pistää tavoitteet korkealle...

Mä en vaan tunnu saavan tarpeekseni tästä kaupungista ja kaikesta siitä uudesta, mitä elämääni on tupsahtanut. Joka kerta kun ylitän Harbour Bridgen ja näen sataman, joudun huokaamaan syvään ja muistuttamaan itseäni, että ihan oikeasti asun täällä. Mulla on kaunis koti ja hyvä työ. Mä tulen täysin toimeen omillani. Voin ihan suoraan myöntää, etten ole vielä koskaan ollut yhtä ylpeä itsestäni.

Kaiken jo mainitsemani hyvän lisäksi sain vielä juuri uuden työtarjouksen, jonka mitä todennäköisimmin otankin vastaan parin viikon sisällä. Työhöni ollaan selvästi tyytyväisiä Fireflyssa, sillä paikan omistaja pyysi mua aloittamaan myös saman "ketjun" toisessa ravintolassa, Neutral Bayssa. Kyseessä on melkoisesti fancympi versio Lane Coven Fireflysta, ja menu painottuu pitkälti viineihin, tapaksiin sekä coctail-drinkkeihin. Mulla on siis edessä kaksi viikkoa vakavamielistä viinienopettelua (sis. maistelua) ja uusien ruokalajien pänttäämistä. En oikeasti käsitä miksi kaikkien ruokalajien täytyy sisältää vähintään yksi sana, jota en osaa edes lausua. Tietääkö joku, mitä ovat arrancini, pithiviers, tai cassoulet?!

Nyt painun näkemään unia näistä eksoottisista ruokalajeista ja keräämään voimia edessä häämöttävään kuusikymmentuntiseen (?!) työviikkoon. Hauskoja syysmyrskyjä sinne ja pus täältä! <3

The foolish Finn

Lähipäivinä olen tuntenut itseni hieman hölmöksi.

Tullessani asumaan Australiaan, en osannut odottaa oppivani reissullani yksityiskohtia kotimaani historiasta tai tutustuvani uusiin suomalaisiin (maailmankuuluihin) muusikoihin. En myöskään ollut varautunut siihen viikoittaiseen häpeäntunteeseen, jota kannan myöntäessäni, etten ole käynyt Lapissa. Siis minä. Suomalainen.

Olen aina valtavan innoissani, kun tapaan töissä asiakkaan, joka on käynyt Suomessa tai tietää jotakin kotimaastani. Olen höpöttänyt yhden kanssa Suomenlinnasta ja toisen kanssa Helsingin arkkitehtuurista. Muuan mies innostui kehumaan erästä pääkaupunkimme jazz-klubia, joka myöhemmin osoittautuikin erittäin tutuksi Storyvilleksi. 

On aina hauskaa kertoa ihmisille, kuinka Suomen talvet ne juu ihan tosiaan ovat helvetin kylmiä ja pimeitä, mutta kuinka kesä on kaunis ja luonto mielestäni ainutlaatuinen. Yleensä keskustelut eivät ole menneet sen syvällisemmiksi, mutta muutaman kerran on tällä likalla meinannut mennä sormi suuhun.

Kerran eräs miesasiakas innostui kyselemään minulta Suomen historiasta. Muutaman minuutin kuluessa huomasin, että kyseisellä herralla oli todennäköisesti jo tiedossaan enemmän kuin itselläni koskaan (myönnettäköön häpeäkseni, etten ole koskaan ollut äärimmäisen kiinnostunut historiasta, edes suomen). 

Mies kertoili jotakin tarkka-ampuja Häyhästä, joka kuulemma on nykyistenkin tilastojen mukaan yksi maailmanhistorian parhaista, ja mietiskeli missäköhän Suomen sodista kyseinen herra oli ammuskellut. Yritin kuumeisesti kaivaa mieleni sopukoista tätä "White Death"-lempinimellä siunattua sotasankaria, ja aloin jo epäillä ettei kyseessä ehkä olisikaan Suomalainen mies, kun keskustelukumppanini hihkaisi kyseessä olleen The Winter War ja höpötti pitkät pätkät sodan kulusta.

Vaikka olenkin tätä nykyä siis viisaampi tyttö, täytyy myöntää etten monasti ole ollut yhtä helpottunut kahvikellon kilahtaessa ja saadessani tekosyyn poistua. Tästä eteenpäin tarinoin jokaiselle vastaantulevalle Suomesta kiinnostuneelle sotasankari Häyhästä..

Tämän vapaan aamuni olen käyttänyt rehellisesti laiskotellen, lukien ja esitellen Diegolle hauskoja Suomeen liittyviä videoklippejä YouTubesta. Katsoimme jopa yhden englanniksi dubatun Muumit-jakson! (<3)

Muistin myös yhtäkkiä erään naisasiakkaan kertoneen minulle suomalaisesta viulistista, joka on hänen ehdoton suosikkinsa ja esiintynyt useasti Sydneyn oopperatalossakin. Hetken googlettelun jälkeen löysin tämän genrerajojen rikkomisesta kuuluisan viulistivirtuoosin, Pekka Kuusiston. Muutaman videoklipin jälkeen ihmettelin todella tutustuvani artistiin vasta nyt.

Vinkkinä nyt sitten teille suomalaisille: tsekatkaa Wikipediasta Simo Häyhä ja katsokaa seuraava videoklippi. Näistä meidät muun muassa tunnetaan.

Me and my Man(ly)-day

Jälleen kerran saapui sunnuntai, joka tällä kertaa toi mukanaan paitsi kaksikymmentäneljä tuntia vapautta (ja parisuhteelle pyhitettyä aikaa), myös paljon auringonpaistetta ja iloa. Ainoa harmittava päivää kuormittava yksityiskohta oli helvetillinen väsymys, josta olen nyt kärsinyt jo viikon verran. Käsitykseni kunnon yöunista kun ei normaalisti satu sisältämään jatkuvaa heräilyä saatikka painajaismaisia unia töistä...

Nykyisen mielenhäiriöni riivaamana nousin siis tänä vapaana aamunani sängystä klo 8 toverini Sannin valmistautuessa töihin (asiaa auttoivat viisi parvekkeellani mekastavaa papukaijaa, jotka tappelivat tarjoamistani jyväsistä niin raivoisasti, että ruokakupit lentelivät). Niinpä nappasin aamubussin Crows Nestiin ja menin aamiaiselle Sannin duunipaikkakahvilaan Diegon kanssa.


Australia-lomallani reilut puoli vuotta sitten eräs lempipaikoistani oli pohjoisessa Sydneyssä sijaitseva Manly, jonka kaunis ja pitkä rantaviiva oli lähes aina täynnä väkeä, ja josta löytyi paitsi ihania ravintoloita, myös hyviä (ja kalliita) vaatekaupoja.

Eriryisesti matkatoverini Sansterin lähdettyä kotosuomeen pari viikkoa ennen minua, vietin lukuisia kesäpäiviä Manlyn rannoilla yksinäni lueskellen kirjaa ja nautiskellen auringosta.
Kerrottakoon nyt sitten myös, että juuri nimenomaisessa paikassa allekirjoittanut unohti Australian aallokon voiman, ja uimareissullaan vetäisi pari kuperkeikkaa pohjahietikossa tuloksena muutama kipeä ruhje ja merivedessä seikkaileva bikiniyläosa.

Tästäkin tragediasta huolimatta Manly säilytti paikkansa Sydneyn TOP-listassani, ja olin todella innoissani, kun päätimme Brasilialaisen kanssa lähteä kyseiseen paikkaan viettämään vapaapäivää.

Yksi lempiravintoloistani koko Sydneyssä sijaitsee juuri Manlyssa. Tämä hyvän ruoan ja loistavien drinkkien ystävän ehdoton MUST on nimeltään Hugos, joka on saanut lukuisia kunniamainintoja erityisesti gourmet-pizzoistaan. Paikan sijainti on kutakuinkin täydellinen, sillä rannalla laiturinnokassa palveleva ravintola tarjoaa asiakkailleen pizzojen ja merenelävien lisäksi myös melkoisen annoksen silmänruokaa: Sydney Harbouriin liikennöivä lautta lähtee samaiselta laiturilta ja ympärillä avautuu täydellinen merimaisema. Kun ilmat tästä vielä ihan pikkuruisen lämpenevät, nappaan jonakin pimeänä iltana aivan ehdottomasti lautan Manlysta Cityyn ja ihailen sataman valoja sekä rakennuksia.

Raw yellowfintuna and polenta chips.

Loving the menu.

Happy.

The desserts.

Mahtava ruoka ja rentouttava päivä tuli jälleen tarpeeseen, sillä edessä on uusi kiireinen työviikko. Onneksi koko ajan lisääntyvä auringonvalo auttaa aamuisin heräämään ja kesän lähestymisen todella huomaa! Paljon pusuja Suomeen ja koska täällä Australiassa vietettiin tänään isänpäivää, ekstrasuukko omalleni!

Summerish Sydney

Tämä keskiviikko oli poikkeuksellisesti vapaa sekä minulla, että muuan brasilialaisella. Niinpä nautimme harvinaisen kesäisestä Sydneystä suuntaamalla brunssille Surry Hillsiin, ja kiertämällä ihan pikkupikkuisen vintage-kauppoja. Löysin myös tulevan kotini: söpön pinkin talon keskeltä melko väritöntä katua.

Unelmakoti, jolle kamera ei valitettavasti tee oikeutta.

Päivän ohjelmaan kuului myös pari lasillista viiniä satamassa, valaistun Harbour Bridgen viimeistellessä kaunista tunnelmaa. Illallisella testasin viimein gnoccheja (noita hiilihydraattien kammoksujien pahimpia vihollisia), jotka ovat Fireflyn ruokalistalla pistäneet silmääni jo jokuisen tovin. Enpä enää ihmettele, miksi porukka jaksaa niistä vouhottaa!

Mahtavan illan kruunasi puhelu työkaveriltani Ryanilta, joka suunnitteli illalle pientä Firefly-biletystä. Siispä illan viimeinen pysäkki oli Cabana baari, jossa pääsin hieman juoruilemaan ja tutustumaan työporukkaan. Mä pidän uusista työkavereistani aina vain enemmän! 

Madonnaa Sydneyn cooleimmassa vintagekaupassa, jossa myytiin kaikkea kivikautisesta pornosta teleskooppeihin.

Vain yksi poncho!

<3

  

My Mojito in La Bodeguita

Se on seurannut mua Sydneyyn... Salsakärpänen.

Kun Suomessa viime syksynä tanssijalka vipatti toisinaan hieman enemmänkin, tuli näillä kintuilla otettua jokunen kuubalainenkin askel. Olen aina rakastanut salsamusiikkia ja ollut innokas oppimaan kyseistä tanssia, mutta homma on tuntunut tyssäävän suomalaisten kaksilahkeisten kankeuteen ja hieman heikohkoon ravintolavalikoimaan (jälkimmäinen on kuulemani mukaan muuttumassa parempaan päin).

Nyt kun eräs kuumaverinen tanssikaverini ja henkinen mentorini jäi Suomeen salsailemaan (ja Sansteri haluaa vain shufflata LMFAOn tahtiin), kuvittelin unohtavani orastavan harrastukseni. Mutta lauantai se vain tuli ja muutti kaiken..

Parin Darling Harbourin huonohkon baarivalinnan jälkeen seurueemme suuntasi down towniin ja kuin kohtalon saattelemana ohitti uudehkon kuubalaisbaari La Bodeguita Del Medion. Kohtalolla oli tarjottavanaan myös muutama mainio mojito, emmekä me tohtineet sanoa ei.

Kuten kunnon salsaravintolan kuuluukin (henkilökohtainen helsinkiläinen mielipiteeni), oli La Bodeguita ahtaan tunnelmallinen ja tanssilattialla parit saivat koetella taitojaan paitsi askelten, myös tilankäytön parissa. Alakerrassa aitoa meininkiä tarjosi sombreropäinen bändi.

Koska osa seurueestamme odotteli toisessa osoitteessa, jäivät lauantain salsat valitettavan vähille. Voin kuitenkin vannoa, että minä, Bodeguita ja mojito tapaamme vielä. Iloiseksi yllätyksekseni oma Brasilialaiseni ilmoitti jopa tulevansa tanssittamaan minua. Onko syynä herännyt kiinnostus kuubalaisrytmejä kohtaan, vai ajatus tyttöystävästä vieraan salsahurmurin opetuksessa, sitä ei tarina kerro...

One (too) early morning

Jokin on nyt pielessä.

Kello näyttää täällä kahdeksaa aamulla ja on lauantai, vapaapäiväni. Eilinen piti sisällään neljätoista tuntia (?!) töitä, ja harvoin muistan olleeni yhtä väsynyt kuin eilen kotiin tullessani. Silti (jälkeen lukuisten katkonaisten unien ja tunnin hereillä makoilun) nousen sängystä näin aikaisin.

Takana on tosiaan työntäyteinen viikko, joka nyt kuitenkin kruunataan kahdella kokonaisella vapaapäivällä ja ennen kaikkea vapaalla lauantai-illalla rakkaan asuintoverini kanssa. Huvittavaa, mutta valitettavan totta, että vaikka asumme saman katon alla, emme ole nähneet toisiamme juurikaan koko viikon aikana. Tästä kiitokset molempien kahdelle työpaikalle ja todella ristiin meneville työajoille.

Tänään kuitenkin edessä häämöttää kauan odotettu COMEBACK, kun pistämme ykköset päälle ja suuntaamme Sydneyn tanssilattioille. Jokseenkin jopa säälittävää, että moista täytyy hehkuttaa näin kovasti, mutta totuus on että Sydney on muokannut meistä viimeaikoina tylsiä, väsyneitä aikuisia.

Kaikki täällä pallon toisella puoliskolla on edelleen (mummoutumisestamme huolimatta) todella hyvin. Kesä on taas muistuttanut lähestymisestään, ja olemme saaneet nauttia lämpimistä päivistä. Auringonpaisteen huomaa paitsi kohonneista Celsiuksista, myös varsin hyväntuulisista asiakkaista, ja viimeiset pari päivää töissä ovatkin olleet kerrassaan mahtavia.

Pidän Fireflysta jopa niin paljon, että torstaina työvuoroni jälkeen jäin paikalle höpöttämään (töitä tekevien) duunikavereitten kanssa, maistelemaan viiniä ja napsimaan valokuvia paikasta. 

What's at the lodge...

some coffee..

gorgeous muffins...

cookies...

and a beautiful atmosphere!

Kiitos ajattelua vaativan blogikirjoittelun, sain vähän unihiekkaa silmiini ja taidan nyt kömpiä takaisin peiton alle brasilialaiseen kainaloon. Suukkoja sinne, ja muistakaa nauttia Helsingin juhlaviikoista (toivoo katkera toiselta puolen maailmaa...)! Lisää turinoita luvassa jos selviän COMEBACKista hengissä!

PUS