Kohta on lokakuu. Ja siltä täällä myös näyttää.
Mä ymmärrän hyvin, että edellinen kesäpostaukseni saattoi aiheuttaa pientä kateuden pistoa ja paheksuntaa, mutta olisitte nyt silti voineet pitää syys-säänne Suomessa. Kun tasan viikko sitten lämpömittari näytti kolmeakymmentä, tämän päivän viisitoista ja tauoton sade ei jostain syystä tunnu sopivan kuvioon. Mä en lähetä enää yhtäkään suukkoa sinne, jos sysäätte syksynne tänne. Nii.
Pari viimeistä päivää on tosiaan kulunut melko harmaissa merkeissä, mutta ylläolevasta huolimatta vapaa ja sateinen viikonloppu tuntuu aika ihanalta. Välillä kokonaiset kaksikymmentäneljä tuntia kotona leffojen, kirjojen ja hyvän ruoan kanssa muodostavat täydellisen sunnuntain. Olisipa yllä vielä peltikatto, niin sade ropisisi kuin isomummoni vanhassa mökissä.. (Pusuja Käckeille, mulla on ollut välillä teitä kamala ikävä!)
Sydney tuntuu jo kodilta, ja välillä yllätän itseni suunnittelemasta elämääni täällä. Mitä tahansa vajaan vuoden päästä viisumini umpeuduttua tapahtuukin, saan pillittää silmäni puhki. Valitessani tämän tien, en ehkä aivan täysin ymmärtänyt, että vuodessa pystyy rakentamaan itselleen eheän ja rakkaan elämän. Miten kahden sellaisen väliltä sitten muka voisi valita? Koska vuotta on kuitenkin vielä kymmenisen kuukautta jäljellä, yritän aktiivisesti unohtaa edessä häämöttävät päätöksenteot ja nauttia nykyhetkestä. Kyllä se elämä kuitenkin aina kantaa.
Ensi viikolla teen töitä reilusti vähemmän kuin tavallisesti, ja kalenterissa on kokonaiset kolme tyhjää päivää. Viikon tavoitteena on löytää uusi tietokone ja shoppailla myös parit farkut ja uusi hajuvesi. Tuhlaukseni oikeutan lähestyvällä syntymäpäivälläni ja viimeaikojen raadannalla, joten huono omatunto: stay away! Itsehemmotteluni aloitin oikeastaan jo eilen, kun ajelimme Diegon kanssa muuan outlet-ostoskeskukseen ja nappasin $200 hintaan kahdet Converset, laukun ja kaksi Leviksen kauluspaitaa. Kohtuullista, väittäisin.
Elämänlaatuni on myös kohentunut huomattavasti mieheni saatua käyttöönsä firman auton. Yöuneni kestävät tätä nykyä kokonaiset 15 minuuttia pidempään, sillä urhea brasilialaiseni haluaa herätä aikaisin ja heittää minut samalla töihin. Suunnitteilla on myös muutamat road tripit kesän jälleen ilmoittaessa itsestään.
Kello lähestyy täällä yhtätoista aamulla, joten mielestäni on kohtuullista hipsiä herättämään viereisessä huoneessa kuorsaava kumppanini ja suunnata sunnuntaibrunssille. Tämän päivän täytteenä on toivon mukaan edellämainittujen laiskottelun ja syömisen lisäksi ajomatka erääseen vanhaan ja kauniiseen elokuvateatteriin, jossa hyvällä tuurilla pyörii jotakin katsomisen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti