Maanantai ja uusi viikko edessä. Kuten monille muillekin, kyseinen viikonpäivä on yleensä ollut minulle väsynyt ja tuskainen paluu arkeen. Nykyään jopa maanantai on ihana!
(Varoituksen sananen niille, joita ei kiinnosta lukea siirappista Australia-hehkutusta tai tietää kuinka suunnattoman onnellinen voi ihminen ollakaan ah, ja niin edelleen.)
En voi sanoa olleeni koskaan niitä ihmisiä, jotka aidosti nauttivat töiden paiskimisesta ja tunevat tylsistyvänsä hengiltä jos vapaapäiviä on peräkkäin enemmän kuin yksi. Eräs tavoitteeni tänne tullessani olikin pistää itseni lujille juuri tämän periaatteen kanssa: kallis kaupunki vaatii luonnollisesti kohtuulliset tulot, mikä useimmiten tarkoittanee ahkeraa puurtamista. Tässä vaiheessa myönnettäköön, että olin jo etukäteen hieman ahdistunut ajatellessani kuusipäiväisiä työviikkoja ja vapaa-ajan puutetta, mutta turhaanpa huolehdin!
Olen ollut nyt ensimmäisessä työpaikassani, Crustissa, noin kuukauden verran. Vaikka työ itsessään on melko yksinkertaista, ja haastavaa vain asiakkaiden aksenttien ymmärtämisen osalta, on se täydellinen 'aivot narikkaan' -iltatyö Fireflyn rinnalla.
Crustissa ilmapiiri on aina hyvä ja kevyt, ja eri-ikäiset sekä -taustaiset ihmiset tekevät duunista mielenkiintoista. Paikallisia ovat oikeastaan vain nuorimmat työntekijöistä, ja suurin osa on kotoisin Etelä-Amerikasta tai Aasiasta. On ihanaa kuulla töissä erilaisia aksentteja ja tuntea kuuluvansa joukkoon, kun melkein jokaisen englanti on vähän sinne päin ja virheille nauretaan yhdessä. Kaiken kukkuraksi Crustiin on aina hauska mennä jopa väsyneenä, kun tietää että muutamat paikan pojat pistävät päälle taas sellaisen shown, että puolet duunivuorosta menee kikattaessa.
Sitten päästäänkin Fireflyhyn. Paikka on siis suhteellisen fancy ravintola/baari/kahvila Lane Coven ytimessä, ja suoraan sanottuna melko ainutlaatuinen tässä kaupunginosassa. Muistan käyneeni Fireflyssa syömässä muutamia viikkoja sitten, ja naureskelleeni henkilökunnalle ja heidän idealleen pukeutua eläimiksi. (Baristapoika hymyili iloisesti naisten leopardi-napapaidassa kissanviikset poskillaan!) Näytti siltä, että yhteishenki paikassa oli mahtava.
Kun nyt sitten viime viikolla sain duunin (ja pääsin ensin yli kamalasta 'enmäosaakantaakolmealautastakerralla' -stressistä), olin todella onnellinen. Musta on myös mahtavaa, että tässä paikassa ei sokerilla kuorrutella, vaan mulle kyllä kerrotaan heti jos olen liian hidas tai muuten vaan pihalla. Aikaisemmin olisin varmaan ollut itku kurkussa aina työvuoron jälkeen, mutta nyt saan palautteesta vaan enemmän motivaatiota.Ylpeänä huomasinkin tänään, että henkilökunta on selvästi tyytyväistä muhun, ja koko päivä duunissa oli superhauska ja rento.
Mun on myös pakko myöntää, että paikallisessa asiakaspalvelussa on muutama melko oleellinen ero suomalaiseen verrattuna..
Kotimaani meininkiin tottuneena muistan vielä melko tuoreeltaan sen ilon, joka syntyi kaupan kassan poikkeuksellisesti huikatessa hyvät päivänjatkot. Puhumattakaan siitä, jos ravintolan tarjoilija joskus innostui kommunikoimaan muutenkin kuin ruokalistaa lukiessaan.
Puolisen vuotta sitten lomaillessamme täällä, meillä meni Sannin kanssa jokunen tovi tottua siihen, että astuessamme sisään vaatekauppaan, tulee myyjä kyselemään mitä aiomme tehdä illalla ja pidämmekö kaupungista. Kahvilassa saattoi cappucinon ostaessaan vaihtaa puhelinnumeron mukavan baristan (sukupuolesta riippumatta!) kanssa ja bussipysäkillä tuntemattomat ihmiset aloittivat luonnollisen keskustelun milloin mistäkin aiheesta. Juuri kaupungin välitön ja sosiaalinen ilmapiiri oli se, mikä muhun kolahti kaikkein eniten.
Nyt palveltuani asiakkaita paitsi Suomessa, myös täällä, voin konkarina todeta homman olevan täällä helvetisti hauskempaa. Tämänpäiväisen kuusituntisen vuoroni aikana noin seitsemän seuruetta innostui arvaamaan aksenttini perua, ja vähintään kerran päivässä joku kiittää kasvotusten hyvästä palvelusta. Täälla aito, ystävällinen ja kiinnostunut kommunikointi asiakkaiden kanssa on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja vaikuttaa siltä, että asiakaspalvelualalla työskentelevätkin vain ne, joita homma oikeasti kiinnostaa.
Toivon kovasti, että Suomalaiset saisivat luonteeseensa ripauksen sitä rohkeutta ja avoimuutta, mikä täällä tuntuu tulevan luonnostaan.
Nyt, ennen kuin vahingossa ja tahtomattani poljen kotimaani suohon, lopettelen höpötykset ja suuntaan kotiin nauttimaan vapaasta illasta. Huomenna edessä aamuvuoro Fireflyssa ja ilta Crustissa, joten nyt akut täyteen. Rakkautta ja pusuja sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti